Näkökulmia Nastolasta

Hyvää Yhdistyneitten kansakuntien päivää

Keskiviikko 24.10.2012 klo 9.18 - Anne Mikkanen

Niin pitkälle kuin muistan, YK on ollut osa lapsuuttani. Varsinkin se sininen logo, jossa äiti kannattelee lastaan maapallon kuva takanaan. Se on Unicefin, YK:n alajärjestön logo.

Koulussa vietettiin YK:n päivää. Katselimme kuvia, joissa oli eri maiden lapsia, erivärisiä, erikokoisia, erilaisissa vaatteissa. Oli lapsia, jotka kävivät koulua, oli lapsia, jotka leikkivät minulle oudoissa maisemissa. Yksi asia kuvien lapsia kuitenkin yhdisti: onnellinen hymy, tietoisuus siitä, että kaikki perusasiat ovat hyvin. Kuvien lapsilla oli ruokaa ja huolenpitoa.

Nyt aikuisena tiedän, ettei totuus ollut ihan noin kaunis. Kuvista puuttuivat lapset, joilla ei ollut perheen turvaa tai jotka joutuivat tekemään työtä sen sijaan että olisivat saaneet käydä koulua ja sitä kautta parantaa omia mahdollisuuksiaan elämässä.

Mitä me suomalaiset voisimme tehdä, jotta näistä lapsuuteni kuvista tulisi totta?

Suomi on nostanut YK:n tavoitteista ihmisoikeudet ja naisten aseman kehittämisen yhdeksi pääteemaksi. Sillä vanha totuus on, että kun nainen voi hyvin, perhe voi hyvin. Ja kun perhe voi hyvin, voivat myös lapset hyvin.

Ilman rauhaa tätä tavoitteista tärkeintä, turvallista lapsuutta ei kuitenkaan saavuteta.  Uusi uhka on myös ilmaston muuttuminen, joka vaikeuttaa elämää aikaa myöten koko maailmassa, jos mitään ei tehdä.

Suomi on pitkään tunnettu maailman rauhantekijänä. Helvi Sipilä, Martti Ahtisaari, Harri Holkeri. Olemme kaikki heistä ylpeitä. Vähäväkisen maan paras tapa vaikuttaa on toimia kuten edustajamme ovat tähänkin asti toimineet: yhteistyön edistäjinä sillä taidolla, joka on meidän rauhallisten ja luotettavien suomalaisten valttikortti.

Samalla, kun toivotan teille kaikille sekä omasta että Nastolan kokoomuksen puolesta hyvää YK:n päivää, toivon sitä myös maailman lapsille. Toivon viisautta, huomiseen näkemistä.  Tiedän, että me suomalaiset kykenemme siihen. Koska me välitämme, me kannamme myös vastuumme.

Kommentoi kirjoitusta.